Reavon UBR X100 UHD-soitin
Lyhyesti taustaa ja syitä laitteen hankintaan
Maaliskuussa hankin erillisen UHD-soittimen aikaisemmin käyttämäni Xbox-pelikonsolin sijaan elokuvien katsomista varten. Xbox on yhä tietenkin pelikonsolina, mutta elokuvien katsomisen levyiltä videotykille heijastaen olen hoitanut siitä saakka tällä Reavon UBR-X100-soittimella joten käyttökokemusta on monen kuukauden ajalta.
Xbox One sekä Series X olivat molemmat olleet kohtalaisen hyviä laitteita myös elokuvien katseluun ainakin kuvanlaatunsa ja yleisen toimivuutensa osalta. Ainoastaan yksittäisiä DVD-levyjä Xboxilla tuli vastaan joissa kuvasta tuli pelkkää vihreää ulos, mutta näitä tapauksia oli harvoin. Jos elokuvia katsoo satunnaisesti on Xboxia helpompaa suositella soittimeksi kuin Reavonia jonka hyödyt tulee vasta jos enemmän elokuvia katselee.
Merkittävimmät hyödyt itselleni tässä laitteessa on ollut sen käytettävyys sekä aluekoodivapaus tai ainakin sen vaihtelumahdollisuus.
Kokemuksia ja vertailua Xboxiin
Useampiakin kuukausia laitetta nyt jo käyttäneenä on käyttökokemukset olleet pääsääntöisesti positiiviset.
Xboxilla isoin rasittavuuden aihe itselläni oli se että jos elokuvaa katsoessa halusi painaa pausen oli ohjain todennäköisesti mennyt jo virransäästötilaan ja ohjain piti erikseen käynnistää ennen kuin elokuvan pystyi laittamaan pauselle.
Jos elokuvat katsoo yleensä aina alusta loppuun asti pausettamatta kertaakaan tästä tuskin on suurtakaan harmia, mutta jos tapana on käydä kesken elokuvan vaikkapa jääkaapilla, hakemassa vettä tai mitä tahansa muuta normaalia (tai vaikka epänormaaliakin) alkaa tämä ohjaimen päälle ja pois päältä laittaminen jossain vaiheessa tuntumaan siltä että olisipa näppärä jos tähän olisi saatavana erillinen kaukosäädin.
Mikäli elokuvia katsoo enemmän konsolilla voi tietenkin Xboxille hankkia erillisen kaukosäätimenkin. En ole koettanut, mutta ainakin PDP Media Remote for Xbox -nimistä vekotinta on myynnissä Verkkokauppa.comissa joten pelkästään tämän syyn takia ei ole erillistä soitinta luultavastikaan järkevää hankkia.
Toinen mikä itselläni Xboxilla aina toisinaan tuli vastaan oli mystinen vihreä ruutu. Elokuvan valikot saattoi toimia hyvin, mutta yksittäiset DVD:t aina silloin tällöin olivat sellaisia että kun elokuva lähti käyntiin tuli kuvaksi pelkkää vihreää. Lähtökohtaisesti haluaisin että jokainen sisään heitetty normaali kaupallinen aito DVD, BluRay sekä UHD toimisi ongelmitta ilman säätämistä.
Laitteen takana on hyvin vähäiset liittimet – LAN, HDMI, HDMI Audio Only, USB sekä digitaaliset ääniulostulot
Merkittävin ja parhain ominaisuus itselleni kuitenkin tässä Reavonissa on se, että tämä toistaa eri aluekoodilla olevat elokuvat. Xboxilla tämä ei onnistu eikä myöskään monella edullisemmalla erillisellä soittimella.
Itselläni ei ole vielä kovinkaan monia DVD-elokuvia tai BluRay-elokuvia joissa olisi jokin muu aluekoodi kuin se mikä Suomessa on, mutta kuitenkin yksittäisiä sellaisiakin löytyy. Ilman tätä soitinta ei niitä olisi voinut enää katsoa ostamatta kuitenkin esim. erillistä BluRay-asemaa tietokoneelle jonka olisi vaihtanut ja jättänyt pysyvästi toiselle aluekoodille. Vaikkakin tämä olisi helppoa ja suhteellisen kustannustehokastakin, kuuluu se siltikin suoraan kategoriaan ylimääräinen säätäminen joka ei kiinnosta pätkääkään.
Jos ostan elokuvan joka on jenkkialuekoodilla haluan vain avata soittimen, tökätä levyn sisään ja alkaa katsomaan elokuvaa ilman että joudun virittelemään tietokoneeseen erillistä toista BluRay-asemaa ja pyörittää leffaa tietokoneelta – etenkin kun tietokoneen BluRayn katsomiseen käyttämäni Leawo tuntuu olevan suhteellisen hidas lukemaan levyjä. Kiitos mutta ei kiitos, käytän mieluummin erillistä aluekoodivapaata soitinta.
Käytettävyys Reavonissa on ollut yleisesti kohtalaisen hyvä. Isoin miinus tulee kaukosäätimen napeista, sillä tärkeimmät ja eniten käytetyimmät napit eivät ole mitenkään parhaassa paikassa eikä ne ole kovinkaan isot. Lisäksi kaukosäätimen taustavalaisu voisi olla fiksummin toteutettu. Nyt napista siihen saa taustavalon päälle, mutta nappi mistä se tapahtuu on hankalassa paikassa pimeässä kaukosäädintä kopeloidessa.
Levyt ovat pääsääntöisesti pyörineet ongelmitta. Levyt joissa on rasvatahroja tai naarmuja aiheuttavat tietenkin tässäkin soittimessa ongelmia ja muutamia kertoja on leffat tyssännyt siihen että levy on viallinen. Tämä tietenkään ei yllätä koska naarmuiset ja rasvaiset levyt aiheuttavat ongelmia luultavasti jokaisessa laitteessa.
Käyttöliittymä on kohtalaisen hyvä, mutta elokuvan ollessa pitkään pausella joutuu aina etsimään mistä napista toiston sai jatkumaan, sillä pause tai play ei sitä tee. En tiedä onko tähän uudempaa firmwarea jossa tämä toimisi näistä napeista kuten loogisesti saattaisi olettaa, mutta onneksi kyseessä on pieni rasittavuus ainoastaan.
Loppusanat
Reavon UBR-X100 on asiallinen soitin jonka suurin vahvuus on itselleni ainakin ollut mahdollisuus katsoa aluekoodivapaasti elokuvia. Aluekoodia pääsee ainakin tässä firmwaressa mikä itselläni laitteessa on vaihtamaan menemällä Setup-valikkoon ja naputtelemalla siellä kaukosäätimestä 8 7 6 5 jonka jälkeen voi vaihdella aluekoodit haluamakseen. DVD oli oletuksena 0 jolla pääsin suoraan katsomaan myös jenkki-DVD:t.
Isoin miinus laitteessa on sen kohtalaisen korkea hinta joka varmasti karsii monia ostajia pois. Ostohetkellä Reavon taisi maksaa noin 900 euroa ja tällä hetkelläkin uuden hinta on Markesilla 839 euroa (katso täältä) joten aivan jokaisen harrastajan soittimeksi tämä tuskin tulee hintansa vuoksi päätymään.
Omaan käyttöön tämä on ollut hyvä soitin, mutta mikäli elokuvat joita katsoo on ainoastaan eurooppalaisella aluekoodilla on helpompaa suositella Xbox One -konsoleita ja niihin erillistä kaukosäädintä mikäli sellainen siihen toimii. Ilman kaukosäädintäkin Xbox on omalla ohjaimellakin peruskatsojalle helpommin suositeltava vaihtoehto.
Alunperin tämä on julkaistu aleksinblogi.net sivustolla 2022-08-15