Home Texts Media News About

The Batman

Batman on tutun ja turvallisen näköinen myös uusimmassa elokuvassaan

The Batman on Matt Reevesin ohjaama toiminnallinen rikosdraama vuodelta 2022. Pääosissa nähdään Robert Pattinson, Zoë Kravitz, Paul Dano sekä Jeffrey Wright.

Gothamin poliittisissa asemissa olevia henkilöitä alkaa kuolemaan julmilla tavoilla tapettuna. Tappojen yhteydessä vastaan tulee erilaisia arvoituksia joista Batman (Robert Pattinson) saa erilaisia vihjeitä liittyen poliitikkojen korruptioon ja rikoksiin. Tappamisten takaa paljastuu Arvuuttaja (Paul Dano) jolla on kuitenkin isompikin suunnitelma kuin vain yksittäisten korruptoituneiden virkamiesten ja viranomaisten hengiltä päästäminen.

Tutkiessaan Arvuuttajan vihjeitä saa Batman kuulla myös epämukavia tietoja liittyen omaan isäänsä ja äitiinsä. Onko väitteissä mitään perää vai onko syytökset täysin valheellisia?

Zoë Kravitz roolissaan Selinana eli kissanaisena

Batman-elokuvia on nähty vuosien mittaan useampia joista kaksi vanhinta on nähty jo 1940-luvulla. Ennen vuotta 1989 nähtiin myös muutamia Batman-elokuvia ja vuosien 1989-1997 välillä nähtiin lepakkomies neljässä eri elokuvassa. Vuosien 2005-2012 välillä nähtiin Dark Knight -trilogia ja DC Extended Universumin elokuvissakin on viittasankaria päästy näkemään.

Vaikka Bruce Wayneä on nähty jo monet kerrat valkokankaalla ei mustaan pukeutuvan rikollisten kauhun tarina ota loppuakseen vaan uusia elokuvia tunnutaan tehtävän yhä vain uudelleen ja uudelleen. Uudetkin elokuvat kyllä kelpaavat niin kauan kuin ne tehdään hyvin ja tarinassa, hahmoissa tai miljöössä on jotain uutta ja erilaista tai vaihtoehtoisesti ne vain on kuvattu taidokkaasti. Onneksi tämä vuoden 2022 teos onnistuu kaikissa näissä eikä sitä katsoessa tule tunnetta että eiköhän tämä ole jo nähty tarpeeksi monta kertaa ennenkin.

Siinä missä vuosien 1989-1997 Batmanit olivat jossain määrin kepeämpiä tai ainakin humoristisempia absurdiuteen asti vietyjen rikollistensa osalta oli vuosien 2005-2012 Dark Knight -trilogia jo selkeästi synkemmissä vesissä kelluntaa. The Batman jatkaakin tyylilliksesti trilogian vanavedessä pitäen Gothamin synkkää tunnelmaa yllä vailla huumorin keventävää vastapainoa. Niin Gotham kuin Batman ja sen rikollisetkin ovat synkän realistisia ja elokuva on spin-off elokuva Jokerin tapaan vakavammin otettavaa draamallista toimintaa.

Pidin tästä elokuvasta paljon. Sen tarina on mielenkiintoinen ja kohtalaisen monipuolinen. Siinä missä yhdessä kohtaa vaikuttaa että tarinan loppu olisi jo käsillä yllättää se vielä näyttämällä että vielä löytyy rikollisilta ässä hihasta joka lyödään pöytään muuttamaan pelin kulkua. Elokuva on kyllä pitkä lähes kolmen tunnin kestollaan mutta se ei siltikään ole onneksi pitkäveteinen. Tarina pysyy hyvin kasassa ja sitä rakennetaan toimivalla rytmillä.

Audiovisuaalinen puoli on tyylillä tehtyä. Värien käyttö on näyttävää ja useampikin kohtaus toimisi myös yksittäisenä valokuvanakin. Hahmot ovat mielenkiintoisia, näyttelytyö on toimivaa ja Pattinsonin lähes ilmeettömyys antaa Bruce Waynelle myöskin toisenlaisen persoonan tunnun kuin aikaisemmissa Batman-elokuvissa on totuttu näkemään.

The Batman on hyvä ja viihdyttävä elokuva jonka katsoo mielellään kerran tai useammankin.

Arvosana: 9/10 (IMDB: 7,9/10)

Review was originally published in aleksinblogi.net 2022-09-03