Commander Keen in Invasion of the Vorticons: 1. Marooned on Mars
Huomasinpas eilen että Steam-pelikaupassa on Commander Keen -tasohyppelypelejä alle neljän euron hintaan. Hintaan sisältyi viisi Keen-peliä joista kolme kuuluu trilogiaan nimeltä Commander Keen in Invasion of the Vorticons. Ensimmäinen episodi on nimeltänsä Marooned on Mars ja tämä siis on tunnettu arkikielessä myös nimellä Keen 1. Muistan että näitä Commander Keen -pelejä tuli pentuna nakuteltua 286-tietokoneella joten peliä oli sangen nostalgista ja legendaarista pelata näin monien vuosien jälkeen.
Commander Keen -peleissä sankarina toimii Commander Keen joka on lapsinero Billy Blazen salainen identiteetti.
Ensimmäisessä episodissa kerrotaan kuinka Commander Keen on ollut tutkimassa Mars-planeettaa, mutta ilkeämieliset Vorticonit ovat varastaneet Keenin Bean-with-bacon-nimisen megaraketin neljä tärkeää osaa. Commander Keenin täytyy lähteä etsimään puuttuvat osat ympäri Marsia. Tässä episodissa Commander Keen löytää myös klassiseksi tunnusmerkikseen muodostuneen hyppykeppinsä jonka avulla planeetan kenttien läpikäynti käy merkittävästi helpommaksi.
Ensimmäinen silmiinpistävä huomio tästä ensimmäisestä trilogian osasta on se, että peli on erittäin lyhyt - tai ainakin itse pelasin tämän läpi alle kahteen tuntiin. Kuitenkin mitä katselin How long to beat -sivustolta, oli tämän keskimääräinen peliaika merkittävästi pidempi kuin itsellä. En sitten ole varma onko ihmiset vain käsittäneet väärin ja listanneet tuonne koko trilogian läpipelaamiseen käytetyn ajan sillä päätarinan keskiarvona tuntuisi olevan noin kuusi tuntia. Toki koska läpipelaajien määrä tuolla sivustolla on kohtalaisen pieni tuossa pelissä, voi olla että yksittäisellä pelaajalla on vain kestänyt reilusti pidempään kuin yleisesti joka sitten nostanut tuota keskiarvoa reilusti ylöspäin. Oli miten oli, omasta mielestäni tuntui siis lyhyeltä pelata läpi tämä episodi.
Kontrollit pelissä oli yllättävänkin toimivat, vaikka kieltämättä tuntuivatkin sangen hassuilta koska ohjattavuus on jotenkin aivan erilainen kuin monissa muissa peleissä joita olen lähiaikoina pelannut. Kuitenkin siis nuolilla liikutaan, Ctrl hyppää, Alt ottaa esiin hyppykepin ja Ctrl+Alt yhdessä ampuu mikäli panoksia on jäljellä aseessa. Kontrollien oppimiseen ei siis mene kovin kauaa aikaa ja peliin pääsee nopeasti sisälle.
Pelin graafinen ilme oli karuhko kuten tuohon aikaan tasohyppelypeleissä tuppasi olemaan, mutta se ei menoa haitannut millään muotoa silloin eikä tänäkään päivänä. Grafiikat olivat tarpeeksi miellyttävät jotta niitä jakseli ihan mieluusti katsella.
Äänistä taas ei valitettavasti voi sanoa kovin kauniita kehuja. Pelissä ei ollut lainkaan musiikkeja (ainakaan itselläni ei soinut enkä muista että lapsenakaan olisi ollut tässä pelissä musiikkeja, joten oletettavasti niitä ei ole ollenkaan) ja ääniefektit olivat kaikkea muuta kuin kauniit. Rujot ja räikeät. Vanhoina hyvinä aikoina oli tietokoneen PC Speaker -kaiutin joka päästi älämölöt pihalle ja se oli kova ja karkea ääni, mutta äänikortin läpi tämän pelin äänet eivät olleet kyllä sen paremmat. Kuitenkin pelasin koko pelin äänien kanssa koska kyllähän se oman fiiliksellisen arvon peliin antaa, vaikka äänet olivatkin mitä olivat.
Vihollisten määrä oli tässä episodissa pieni - kovin monia erilaisia vastustajia pelistä ei löytynyt ja osa vihollisista ei olleet edes sellaisia että ne itsessään tekisivät minkäänsorttista vahinkoa Keenille, ainoastaan niiden haitallisuus saattoi rajoittua siihen että ne työntävät pelaajaa aina edellään sinne suuntaan minne ovat itsekin menossa. Mikäli eteen sattuu rotko on tämä arvattaenkin vähemmän toivottava piirre pelaajan kannalta. Kuitenkin suurin osa vihollisista pelissä on myös sellaisia jotka voi suosiolla jättää eloon ja jatkaa matkaansa eteenpäin, joten kaikkiin vihollisiin ei tarvitse tuhlata aseensa panoksia.
Kenttien määrä pelissä oli suhteellisen pieni ja useammatkin kentät olisi ilmeisesti voinut jättää pelaamattakin mikäli aikomuksena oli vain etsiä puuttuvat osat rakettiin, sillä kenttiä tuntui pystyi käymään läpi vapaavalintaisessa järjestyksessä (eli kartalla pystyi liikkumaan kentän ohi jos halusi käydä muualla ensin).
Pelissä oli myös tallennusmahdollisuus kartassa jossa liikutaan ja jossa valitaan kenttä jota halutaan pelata - kentässä ollessa peliä ei voinut tallentaa. Käytännössä aina jos kaikki elämät oli käytetty oli mahdollisuus ottaa tallennuskohdasta jatko - peliä siis ei onneksi joudu jokaisella kerralla alusta asti aloittamaan kenttä kerrallaan. Mukava piirre pelissä on myös se että lisäelämiä voi ansaita keräämällä pisteitä joita saa poimimalla tikkareita, limpparitölkkejä ja pizzapaloja yms. pitkin kenttiä.
Kaikenkaikkiaan mukava kokemus oli pelata tämä episodi läpi aikuseinakin ja suosittelen muitakin koettamaan mikäli minkäänlaista kiinnostusta kyseiseen pelityyliin on!
Originally published on aleksinblogi.net 2014-07-18